Kuluneen purennan kuntoutus injektiomuoveilla
57-vuotiaalla miehellä oli reilusti kulunut purenta. Hampaissa havaittiin laajasti eroosiovaurioita ja lohkeamia. Syöminen oli hankaloitunut ja hampaita myös vihloi. Aiemmin hampaita oli korjattu yksitellen muovitäytteillä. Yksi hammas päätettiin poistaa (d.17) ja hampaisto korjata injektiomuovitekniikalla kaikkien yhteen osuvien hampaiden osalta. Ylä- ja alaleukaan tuli molempiin 11 korjattavaa hammasta eli yhteensä tehtiin 22 hampaaseen injektiomuovit. Jatkossa on mahdollista purentaa tukea vielä yksittäisellä implantilla d.26 alueelle.



Hoito aloitettiin ottamalla valokuvat, sekä purennan skannaukset. Purentaa tässä tapauksessa on pakko nostaa, sillä muutoin ei saada riittävää tilaa materiaaleille. Purenta nostettiin nivelasemaan vahan avulla. Kun vahaa käyttää vain edessä, on purennan korotuksen määrä helpompi arvioida ja myös jäljentää digitaalisesti. Vaha kannattaa olla varsin pehmeää, ettei se ala ohjaamaan purentaa sen määritysvaiheessa. Purennan korotuksen määrän voit katsoa oheisesta videosta, samassa näet alkutilanteen.


Vahaus ja injektiossa käytettävät muotit tilattiin Elysee Dentalilta, josta saa suunnitelman katsottavaksi ennen hoitoa. Oheisessa videossa on suunnitelma. Lisää Elyseen F.I.T -tuotteesta voit lukea heidän kotisivuiltaan täältä. Voit tilata paketissa mukana kaikki tekniikassa tarvittavat tuotteet; G-Aenial Flow muovit, teflonteipin, välien hiontanauhat ja muovien kiillottimet.



Tässä tapauksessa ei muokattu suunnitelmaa ollenkaan vaan siirryttiin suoraan valmistusvaiheeseen. Saat kahdet eri mallit per leuka, vuorottelevat ja täydet mallit, sekä silikonimuotit. Muotteihin on tehty valmiiksi reiät joten valmistelua ei tarvitse itse tehdä.






Tässä tapauksessa hoito suoritettiin kolmessa eri 2 tunnin sessiossa. Ensimmäisessä tehtiin lähes koko alaleuka, seuraavassa lähes koko yläleuka ja viimeisessä viimeistelyt, sekä jäljelle jääneet yksittäiset hampaat. Kaikki vanhat täytteet poistettiin ja yksittäisissä syvissä täytteissä tehtiin ensin matriisin avulla alustäyte ja jatkettiin injektiomuovilla. Muovina käytettiin GC G-Aenial Universal Flow ja väri A3 kaikkiin hampaisiin.
Injektiomuovitekniikassa tehdään ensin joka toinen hammas valmiiksi, jonka jälkeen tehdään
vuorostaan jäljelle jääneet. Kaikki hampaat puhdistetaan (tässä tapauksessa hiekkapuhaltamalla,
AquaCare) ja kohdehampaan viereiset suojataan teflon-teipillä. Näin ortofosforihappoa ja
sidosainetta ei pääse viereisten hampaiden pintaan ja ylimäärien poisto on varsin suoraviivaista.
Viereisten hampaiden suojaamisen ja sidostamisen jälkeen muotti laitetaan paikoilleen ja flow-
muovin kärki viedään toisesta reiästä muotin sisään ja muovia pursotetaan niin paljon, että sitä
alkaa tulla toisesta reiästä ulos. Flow-muovin kärki tuodaan pois muotista samalla pursottaen
muovia, jotta ei saada ilmakuplia muodostumaan. Muottia puristetaan hampaan ympäriltä kevyesti
ja valokovetetaan silikonimuotin läpi. Tämän jälkeen muotti otetaan pois ja täyte voidaan
valokovettaa lopullisesti. Muotista jää valukanaviin pienet tapit, jotka voi katkaista poralla.
Tekniikassa on tyypillistä, että muovia tulee ylimääräistä ja suuri osa hoidon toteutusta onkin
ylimäärien poistoa, sekä viimeistelyä.







Lopputulos on siisti ja ennustettava. Purennan korotus osui todella hyvin kohdilleen, eikä tähän tarvinnut tehdä lähes mitään muutoksia. Potilas tottui purennan korotukseen noin vuorokaudessa.
Oheisesta videosta voit katsoa lopputuloksen.