Kandikesää kohti

Moikka ja hyvää alkanutta syksyä!

Neljäs lukuvuosi on saatu hyvään vauhtiin ja opinnot rullaavat mukavasti eteenpäin. Alkusyksyyn on koulussa kuulunut niin teoriaopintoja, Fantom-harjoituksia kuin potilastöitäkin. Klinikkavuorot alkoivat pyöriä normaaliin tapaan heti koulun alkaessa elokuun puolivälin paikkeilla. Minulla oli onneksi pari jatkavaa potilasta keväältä, joten pääsin samantien potilastöiden pariin.

Oli mukava palata kesälomilta takaisin koulun penkille ja näkemään kurssikavereita. Klinikan toiminta ja käytännöt tulivat tutuiksi edeltävän kevään aikana, joten laskeutuminen kouluarkeen tapahtui melko mutkattomasti.

Klinikassa olen jatkanut kausaalisen kariespotilaani hoitoa paikkauksilla, hoitanut keskivaikeaa parodontiittia, sekä saanut uuden kokonaishoitopotilaan, jolle pääsen todennäköisesti jossain vaiheessa tekemään protetiikkaa. Ylempien vuosikurssien kollegat ovat pelotelleet protetiikan aikaisella aloittamisella, joten sitä olis kiva päästä tekemään hyvissä ajoin. 

Muuten klinikkavuorot ovat kuluneet poleilla. Tk-polilla on näin alkusyksystä ollut pelkkiä tarkastuksia ja niiden tekemiseen alkaa pikkuhiljaa saada rutiinia, eikä tekemisessä mene enää niin kamalan kauan. Myös nuorisopolilla on päässyt tekemään tarkastuksia ja saanut kokemusta niistä. Olin myös ensimmäistä kertaa orton-polilla, mikä oli uutta ja jännittävää. Siellä teimme lähinnä aktivaattorikontrolleja ja purennan tarkastuksia. 

Toimenpiteet ovat sujuneet hyvin ja apua saa niin paljon kuin tarvitsee. Myös rtg-kuvien lausuminen alkaa luonnistua koko ajan paremmin ja eri rakenteita ja muutoksia huomaa helpommin. Kokonaisuudessaan tuntuu siltä, että kehitystä viime keväästä on tullut runsaasti ja potilaskohtaamisia ei tarvitse enää jännittää. Edeltävällä viikolla yksi potilas nukahti toimenpiteen aikana, pidän tätä jo jonkinlaisena saavutuksena?!

Klinikassa ollaan päästy myös kertaamaan puudutusta ja tutustumaan digitaaliseen hammashoitoon. Yliopiston puolella 4.vuoden syksyyn on kuulunut mm. irtoprotetiikan, reseptiopin, kiinteän protetiikan, parodontaalikirurgian ja radiologian kurssit. Irtoprotetiikan fantom-harjoituksissa ollaan veistetty vahakaavioita ja otettu jäljennöksiä.

Myös treeniarki lähti pyörimään vauhdikkaasti Ouluun palatessa. Elokuun sain harjoiteltua hyvin ja kovaa koulun ohella. Tehoharjoituksissa keskityimme lyhyempiin vetoihin, mutta toistoja oli enemmän. Tehotreenit kulkivat hyvin ja tuntimäärät pysyivät hyvällä tasolla, myös voimaharjoittelua on painotettu. Syyskuun alussa järjestetyissä rullahiihdon SM-kilpailuissa tulos ja tuntemus oli pettymys eikä suksi liikkunut toivotulla tavalla. Kokonaiskuormitus on alkusyksyn ollut melko suurta ja olo oli väsynyt. Harjoittelussa otettiin tähän väliin helpompi peruskestävyys-jakso. Toivottavasti kroppa oli vain väsynyt ja kunto kohenee, kun keho pääsee palautumaan kunnolla.

Eveliina

Vastaukset