Ensimmäinen MC-startti!

Potilaita ja poleja
Viime ajat ovat olleet kiireisiä klinikassa, ja uutta asiaa on tullut paljon. Käytännön harjoittelu on ollut intensiivistä, mutta samalla todella opettavaista.
Paikkaushoidot sujuvat koko ajan paremmin, ja rutiini alkaa muodostua säännöllisen harjoittelun myötä. Syvän karieksen hoidossa tunnen kuitenkin vielä epävarmuutta ja pelkään perforaatiota. Haluaisin päästä tekemään näitä toimenpiteitä enemmän, jotta kokemukseni karttuisi ja varmuuteni kasvaisi.
Orton polit ovat olleet rentoja. Siellä pääsee tekemään mukavia ja melko helppoja toimenpiteitä. Olen päässyt kiinnittämään braketteja, asentamaan kumi- ja metalliligatuureja sekä sementoimaan bihelixin.
Ortossa tulee jatkuvasti vastaan uusia kojeita ja mikään tapaus ei ole ollut samanlainen kuin edellinen. Perusasiat alkavat olla jo hyvin hallussa.

Klinikassa olen päässyt poistamaan hampaita, tekemään lopullisen restauraation, muutamia paikkauksia sekä aloittamaan juurihoidon. Ensimmäisen proteettisen potilaani hoito etenee, ja seuraavaksi vuorossa ovat tarkkuusjäljennösten ottaminen. Proteesien suunnittelu on vielä uutta ja vaatii paljon muistamista. Onneksi hoitokertojen välillä on aikaa valmistautua seuraavalle vastaanottokäynnille.
Suoritteita on kertynyt mukavasti, mutta kevään aikana riittää vielä tehtävää, jotta saan kaiken tarvittavan kasaan. Poistot sujuvat jo hyvin, vaikka suoritettavia toimenpiteitä on vielä jäljellä. Sama tilanne on paikkauksissa, joten töitä on jatkettava.
Lukemista ja uuden oppimista

Kariologian kurssilla olemme käsitelleet muun muassa erityistarpeisten potilaiden hammashoitoa, kuivasuisen potilaan karieshallintaa ja muita keskeisiä aiheita. Lisäksi yliopiston puolella on ollut kursseja ortodontiasta, ruotsista ja suukirurgiasta. Muutama tentti pidettiin tiukalla aikataululla ja piti tsempata lukemiseen huolella, opiskeltavaa asiaa riitti. Valmistauduin suun limakalvosairauksien tenttiin sekä suu- ja radiologian juonnetenttiin. Molemmat tentit sujuivat hyvin, ja koko kevään aikana on enää muutama tentti jäljellä.
Ruotsin kieliopinnot ovat myös olleet tärkeässä roolissa. Olen tällä hetkellä kahdella ruotsin kurssilla, joissa olen päässyt harjoittelemaan puhumista paljon. Vaikka kieliopissa ja sanavarastossa on vielä kehitettävää, olen saanut rohkeutta käyttää kieltä. Kesällä menen kandiksi ruotsinkieliselle alueelle, mikä lisää motivaatiota oppia kieltä paremmin. Hammashoidon erikoissanasto alkaa myös tulla pikkuhiljaa tutummaksi, ja olen huomannut kehittyväni lauseiden muodostamisessa. Työtä kuitenkin riittää tämän saralla.
Motivoiva arki
Pyrin päivittäisessä elämässäni huolehtimaan hyvistä yöunista, sillä palautuminen kiireisestä arjesta vaatii klepoa, ja siitä en tingi. Aikatauluttaminen on tärkeää ja pyrin tekemään asiat tehokkaasti. Myös opiskelutekniikkani ovat kehittyneet – en enää opiskele tentteihin vain passiivisesti lukemalla, vaan käytän esimerkiksi Active Recall -menetelmää. Oikeat tekniikat säästävät lopulta aikaa ja näin sitä jää myös vapaa-ajalle ja kavereiden näkemiseen. Urheilu ja opiskelu tasapainottavat toisiaan hyvin ja on mukavaa saada vaihtelevaa ärsykettä. Motivaatiota kouluun ja urheiluun ei tarvitse etsiä, sillä koen molemmat itselleni mielekkäiksi ja tärkeiksi.
Vaikka nautin arjestani, viikon 10 hiihtoloma tarjosi kaivatun hengähdystauon. Lapissa nautin auringonpaisteesta ja rennosta hiihtämisestä. Viikonloppuna kilpailin kuitenkin tarkkailukilpailuissa Rovaniemellä, joissa suoriuduin erinomaisesti ja lunastin paikan ensimmäiseen Maailman Cupin osakilpailuun. Seuraava koitos onkin tulevana viikonloppuna Lahdessa.

Viikonloput ovat kuluneet pääosin hiihtokilpailujen merkeissä. Kilpailuja on ollut lähes viikoittain, ja viime aikoina kilpailtavat matkat ovat olleet melko pitkiä. Myös tulevina viikonloppuina matkat vaihtelevat 20-50 kilometrin välillä. Pidän yleisesti pitkistä matkoista ja niitä on kiva päästä kilpailemaan. Odotan innolla muutaman viikon päässä häämöttäviä Taivalkosken SM-kilpailuja, joissa matkana on 30 km vapaalla, mikä on minulle tämän kauden mieluisin matka.
Tavoitteenani on myös päästä hiihtämään vielä Lapponiaan, mikäli saan sovitettua poissaolot koulun kanssa.
Vastaukset